Alex Stubb – Suomen ja Euroopan ykkösketjuun!
Edellisissä
EU-vaaleissa v. 2009 olin voimalla mukana Risto E. J. Penttilää
tukemassa. Ja lähellehän tavoitetta päästiinkin. Mutta uskon, että
Ristolla on nykyisessä tehtävässään enemmän annettavaa kuin yhtenä
MEP:inä ”parlamentaarikkojen padassa”. Taisivat nuo puuttuvat äänet olla
tuolloin ”onnenääniä”, vaikka häviö oli sama kuin häviäisi 100 metrin
juoksun 0,01 sekunnin erolla. Nuo vaalit olivat täysin henkilövaalit.
Nyt Eurovaalit reflektoituvat enemmän myös kansalliseen politiikkaamme,
kun yksi ehdokkaista taistelee sekä EU- että kotimaan politiikan
rintamilla. Se, että Alexander Stubb voittaa EU-vaalit, on itsestään
selvyys. Sen takaavat ennenkaikkea hänen supliikki kansainvälinen
persoonallisuus, mutta myös se, että (suuri?) osa kokoomuslaisista
äänestää häntä EU:hun jättäen puolueen puheenjohtajakisassa tilaa muille
kahdelle ilmoittautuneelle kilpailijalle; erityisesti Jan
Vapaavuorelle, toivottavasti myös Paula Risikolle.
Mutta
minä tuen Alexander Stubbia molemmissa vaaleissa. Hänen kansainvälistä
osaamista ei tarvitse edes perustella. Sen hän on osoittanut julkisella
esiintymisellään ja ennen kaikkea käytännössä teoillaan. Mutta se, että
Alex on loistava eurooppalaisten ja kansainvälisten asioiden
käsittelijä, ei heikennä sitä tosiasiaa, että hän on myös loistava
valinta vaikuttamaan Suomen tulevaisuuteen Suomesta käsin. Ei se, että
on erinomainen jossakin, tarkoita sitä, että olisi heikko jossakin
toisessa. Joskus vain kaikessa voi olla hyvä. Synergia luo vipuvoimaa!
Suomi
tarvitsee valtiovallan ”ykkösketjun hyökkääjäksi” miehen, joka
hallitsee myös puolustuspelin. Mielestäni Alex on juuri oikea henkilö
antamaan Suomelle kasvot. Arvostelut hänen sisäpoliittista
tietämättömyyttään kohtaan ovat kohtuuttomia. Uskon hänen vilpittömästi
olevan vähintäänkin yhtä kiinnostunut maamme sisäisistä asioista kuin
ulkopolitiikastamme, Euroopan ja koko maailman asioista. Ja kun tämä
osaaminen nivotaan yhteen, voiko meillä olla parempaa ”kapteenia”
joukkueelle nimeltä Suomi. Vertaus Teemu Selänteeseen on kaukaa haettu,
mutta se tuo mieleen kaksi miestä, jotka ovattoimineet maamme
"suurlähettiläinä" sekä ulkomailla että "maajoukkueessa". Alexin takaa
ei löydy mitään ”dallasmaista” peliä. Hän on puhujana ja vaikuttajana
rehellinen, suora, mutta jättää myös tunteille tilaa. Rohkea, avoin,
tasa-arvoinen, voittajahenkinen; kaikki niin ikään adjektiiveja, jotka
istuvat Alexiin.
Omalta osaltani pyrin kaikin
voimin vaikuttamaan siihen, että Alexander Stubb voittaa sekä Eurovaalit
että Kokoomuksen puheenjohtajavaalit. Alex ei pelkää hävitä, ja
useinhan lopulta voittaa näyttämällä, että ei pelkää hävitä! Pelikenttä
on nyt auki, Alexilla 1 ½ kuukauden "duathlonmaraton" edessä,
kilpailijoilla "vain" maraton ja kaikki tulokset viimeistään 15.6.2014
tiedossamme. Nyt on aika vaikuttaa!
http://www.medfox.fi/index.php?full&mid=422&inr=6&pinc=2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti